|
|
12.04.2012 - 07:05
Eräs toimittaja oli kirjoittanut lehdessään hyvin suivaantuneena, että kirkko pakottaa ihmiset viettämään Pääsiäistä!!! Hän ilmoitti olevansa itse uskonnoton. Että kuinka annetaankin yhden uskontokunnan terrorisoida kaikkia muitakin pakottamalla viettämään tätä juhlaa ja kaiken lisäksi silloin on kaupatkin kiinni monena päivänä!! Huvittavaa tässä on se, ettei kirkko ketään pakota viettämään minkäänlaista juhlaa vaan kyllä se on aivan ihmisen oma valinta ja sitäpaitsi Pääsiäistä vietetään myös aivan pakanamaisellakin tavalla virpomisineen, tipuineen ja pupuineen joilla ei ole mitään tekemistä hengellisen kristikunnan suurimman ilojuhlan kanssa. En tiedä minkä kokoinen herne oli toimittajan nenään juuttunut mutta minusta hän vain nolasi itsensä mokomalla lapsellisella kirjoituksellaan!  Enpä tiedä viettääkö hän Jouluakaan millään tavalla, mutta uskoisin että ainakin Vappua ja Uutta Vuotta kyllä, koska ne ovatkin sitten ne viralliset ryyppämis- ja rypemisjuhlat. Mutta se on kiinnostavaa, että hänen oli pakko kirjoittaa tämä valitus oikein lehteen, sillä luulisi näiden juhlien olevan hänelle niin yhdentekeviä, ettei hän vaivautuisi mokomasta kirjoittamaan! Tulee väkisinkin mieleen, että jokin siellä mielen pohjilla askarruttaa vaikkapa Pääsiäisen todellisesta merkityksestä. No, se on pelkästään positiivista. Täytyykin todeta etten itse vietä Vappua, Uutta Vuotta tai Juhannusta juuri mitenkään koska en juo enkä lähde ihmismassojen sekaan pyörimään kännissä olevien lähimmäisten sekaan. Juhannuksena jos on ihana lämmin ilma istun pihallani ihaillen kaikkea kaunista ympärilläni esim juuri Juhannusruusuja ja muita kukkia ja pensaita. Minä rakastan kesää kun kaikki on niin kaunista ja värit loistavat luonnossa kilpaa toistensa kanssa. Kun koivut alkavat tulla hiirenkorvalle se on ihanaa katseltavaa ja kevään ihanat tuoksut kulkeutuvan lempeän tuulen mukana nenään. Jumala on luonut tuon kaiken meitä ilahduttaakseen ja se on suuri kiitoksen paikka.
01.04.2012 - 07:36
On tapahtunut asioita joita olen toivonut tapahtuvaksi ja kiitän niistä Jumalaa. Mielessäni on ollut tietty ihmisryhmä joille olen halunnut erityisesti kertoa Jeesuksesta mutta se ei ole niin yksinkertaista, mutta uskon Jumalan puhuneen minulle heistä. He ovat alkoholisoituneita miehiä ja naisia jotka elävät suuressa pimeydessä ja tahtoisin olla saattamassa heitä valoon. Kävin tuossa viikolla kaupassa ja näin yhden naisen ja päätin mennä puhumaan jotakin meni syteen tai saveen! Menin ja sanoin, heippistä, miten menee? Siitä se lähti ja annoin hänelle traktaatin ja kerroin omasta pelastumisestani, sillä olen ollut itse alkoholisti ja tiedän siitä kaiken sitten en muistakaan mitä kaikkea puhuin, mutta minun tehtäväni oli suoritettu. Olin kertonut hänelle Jeesuksesta ja omasta elämästäni loppu on Jumalan työtä. Olin niin iloinen, että vihdoin sain tehtyä sen!! Toivon seuraavan kerran jo olevan helpompaa, sillä eivät he tähän naiseen loppuneet. Olen kyllä istunut kaupassa penkillä parinkin miehen vierellä juttelemassa niitä näitä mutten ole saanut puhuttua Jeesuksesta, no kaikki ajallaan. Olen pyytänyt Jumalan täydellistä johdatusta näihin tilanteisiin ja oikeita sanoja suuhuni joten uskon kaiken tapahtuvan ajallaan ja tavallaan. Sitten eilen nuori ystäväni ja naapurini kysyi saako hän tulla luokseni vähäksi aikaa, että asiat on nyt niin, että täytyy saada puhua. Hän oli humalassa jonkin verran mutta se ei minua haitannut, vaan olin ilosta suunniltani, sillä hän osoitti suurta luottamusta minua kohtaan ja avautui asioistaan enemmän kuin ennen. Hän on nuori mies joka sopisi omaksi pojakseni ikänsä puolesta. Sain suureksi ilokseni myöskin huomata, että uskon kylvetty siemen hänen sydämessään oli alkanut itää!! Ajattelin, että poikahan on herätyksessä!! Hallelujaa!! Kävimme todella mielenkiintoisen keskustelun ja sanoin jälleen kerran ettei sellaista asiaa ole olemassakaan josta hän ei voisi puhua minulle ja hän sanoi kyllä tietävänsä sen ja halasi minua lähtiessään, hän on huikean pitkä joten joutui ihan kumartumaan halatessaan! Hän on kysynyt aina silloin tällöin erilaisia asioita uskosta ja uskossa olemisesta ja muutakin ja olen koittanut vastata parhaan kykyni mukaan. Kiitän Jumalaani koko sydämestäni että hän on näin johdattanut minullekin tehtäviä hänen valtakunnassaan joista olen kysellyt monia kertoja, että mikä tehtävä minullakin muka on, kun en kykene monenlaisiin tehtäviin joita toiset tekevät. Eikä iloni jää vielä siihenkään, vaan olen saanut alkaa kirjoittaa vangituille kristityille eri maihin ja rukoilla heidän puolestaan. Jos voin siten heitä lohduttaa, rohkaista ja ilahduttaa olen tehtäväni täyttänyt. Raamatussa Hep. 13:3 "muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itsekin kahleissa heidän kanssaan,muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun." Täällä meidän rauhaisessa lintukodossamme emme tiedä vainoista yhtikäs mitään, koska saamme toteuttaa omaa uskoamme vapaasti pelkäämättä ja totisesti on meidän tehtävämme rukoilla niiden uskovien puolesta joita vainotaan, vangitaan, kidutetaan ja tapetaan joka päivä. Herra olkoon heidän jokaisen kanssa joka hetki.
27.03.2012 - 07:53
Tulipa mieleeni illalla, että kaikki me ihmiset olemme lähtöisin Aabrahamista joko Iisakista tai Ismaelista joten samassa veneessä ollaan siinä mielessä. Saara ei uskonut Jumalan lupausta pojasta joka olisi hänelle tuleva joten hän käski Aabrahamin maata palvelijattarensa kanssa josta sitten syntyi Ismael ja hänestä ovat kaikki arabit ja Islamin usko. Mutta sitten syntyi lupauksen lapsi Iisak ja hänestä me olemme kaikki kristityt. Minun on tunnustettava, että muslimit aiheuttavat minussa lähinnä pelkoa ja vihaa, siksi että he tekevät asioita jotka pelottavat ja myös aiheuttavat vihaa. Sanoin tästä ystävälleni ja hän sanoi, että et sä muslimeja vihaa vaan heidän tekojaan!! Niin juuri, sillä minä en voi ymmärtää heidän motiivejaan. Olen joskus silmäillyt Koraania mutta en valitettavasti ymmärtänyt siitä oikeastaan mitään. Mitkä asiat heissä pelottaa? No, hehän vievät maailmaan omaa sanomaansa eli päämäärä on "alistaa allahille" kaikki "vääräuskoiset" joten jo tuo sana alistaa on varsin pelottava sillä Jumala ei alista ketään mihinkään. Sitten on nuo marttyyrikuolemat joissa räjäytetään oma ruumis ja viedään samalla kuolemaan mahdollisimman monta ihmistä, en käsitä sitä mitenkään, mutta se on heidän maailmassaan sankariteko ja siitä saa runsaan palkkion sitten kuoleman jälkeen. Meidän Jumalamme rakastaa ja pelastaa eikä koskaan tee väkivaltaa meille Hänen omilleen ja meillähän on oma vapaa tahto itse valita haluammeko ottaa Jumalan loputtomat armon ja rakkauden elämäämme. Sitten muslimeilla on mm. tämä täysin käsittämätön "kunniamurha" jossa murhan kohteena ovat vain ja ainoastaan naiset ja tytöt, jos muslimityttö raiskataan niin hänet tapetaan!!! Miten minä voisin käsittää sellaisen tavan?? En mitenkään. Heillä on meneillään kaiken aikaa "pyhä sota" eli Jihad joka kohdistuu meihin vääräuskoisiin ja koska heidän jumalansa on raaka ja väkivaltainen jonka vaatii alistamaan ja tappamaan niin se avautuu minullekin ymmärrettäväksi. He siis vain toteuttavat omaa missiotaan. Vaikka en ymmärräkään heidän uskontoaan en silti ole millään tavalla oikeutettu herjaamaan heidän profeettaansa tai pyhää kirjaansa vaan minun tulee kunnioittaa heidän vakaumustaan. Semmostakin on hyvin vaikeaa käsittää, että he surmaavat myös omiaan kaiken aikaa. Olen itse sitä mieltä ettei väkivalta ole koskaan tulosta tuottava tapa pakottaa ihmisiä kääntymään sellaiseksi kuin minä haluan ja uskon. Eipä silti, kristinuskoa on kyllä viety erittäin väkivaltaisesti eteenpäin aikoinaan ja saarnattu pelkkää syntiä ja kadotustuomiota eikä kukaan tiennyt Jumalan armosta ja rakkaudesta mitään! Laki alistaa ihmisen jalkojensa alle ja syyttää kaiken aikaa, se on äärimmäisen raskasta. Väärä syyllisyys painaa ihmisen kumaraan ja ahdistaa lopulta nurkkaan. Miksi minä kirjoitan tästä kaikesta nyt? Ihan vaan siksi, että selvittelen sen avulla omia tunteitani ja asenteitani muita uskontoja tunnustavia kohtaan. On vielä muuan vihastuttava asia muslimeja kohtaan he tulevat kristittyyn maahan ja alkavat vaatia omaan uskontoonsa ja tapoihinsa kuuluvia asioita täällä siis jopa lakiuudistuksiin saakka!! Moskeijoita pykätään meidän kirkkojemme viereen ja aletaan määräämään mitä kouluissa voidaan laulaa tai esittää esim. Jouluna. Tämmöstä en voi ymmärtää enkä suvaita! Jos me mentäisiin heidän maahansa niin moinen vaatimus ei tulisi kysymykseenkään!! Minusta on ehdottomasti kunnioitettava kyseisen maan lakeja ja tapoja koska silloin ollaan muukalaisia siellä.   Minä en halua vihata ketään sillä jokaisella ihmisellä on täysi vapaus omaan uskoonsa, mutta kyllä on oikein ja kohtuullista elää maassa maan tavalla ja kunnioitettava sen maan lakeja ja kulttuuria. Enhän minä onneton käsitä myöskään heidän naistensa piilottamista sen kaavun alle, en sitten millään, mutta mitäpä se mulle kuuluu. Mutta ymmärrän esim. Ranskan lakiuudistuksen joka kieltää burkhan käytön rangaistuksen uhalla. Onhan päivän selvää, että semmosen alle voi piilottaa vaikka mitä sekä siellä piilossa voi olla vaikka kuka!! Mutta yhtä kaikki, minä en halua vihata ketään ihmistä vaan yritän rakastaa heitä Kristuksen antamalla rakkaudella sillä viha katkeroittaa ja syö ihmistä sisältä päin. 
|
|